Text Size
tiistai, kesäkuu 27, 2017
Tapahtuma-arkisto Järvenpään kulttuuriajot 2001

Järvenpään kulttuuriajot 2001

 

HAK ry:n vuosittainen retkeilyajo järjestettiin perinteen mukaisesti elokuun puolivälin tietämillä. Vuoden 2001 ajotapahtuma järjestettiin lauantaina 11.08. nimellä Järvenpään kulttuuriajot. Ajoihin ilmoittautui kaikkiaan 28 autokuntaa, joista 23 osallistui varsinaiseen ajotapahtumaan. Lauantai aamupäivän rankkasade aiheutti muutamia viime hetken peruutuksia.

Ajojen lähtöpaikkana toimi hotelli Rivolin parkkipaikka, mistä lähettiin liikkeelle, kuljettajakokouksen jälkeen, hieman kello 10 jälkeen. Autot lähetettiin matkaan noin minuutin välein. Reitti kulki aluksi länteen Saunakallion ja Jäniksenlinnan kautta Nukariin ensimmäiselle rastipaikalle. Nukarista jatkettiin pohjoiseen kohti Hyvinkäätä ja Rautatiemuseota, missä sijaitsi kaksi seuraavaa rastipaikkaa. Ajojen ruokailutauko pidettiin museolla ja ruokailun ohessa sai tutustua itse museoon. Pienen matkan päässä museosta sijaitsi seuraava rastipaikka, josta jatkettiin itään kohti Ridasjärveä, missä oli viimeinen rastipaikka. Ridasjärveltä matkattiin etelään kohti Järvenpäätä ja hotelli Rivolia, missä sijaitsi ajojen maali. Tulosten julkaisu sekä palkintojen jako tapahtui Rivolissa noin kello 17.

Ajoihin osallistuneet olivat mukana myös ajuajoneuvokilpailussa. Tarkoituksena on löytää autokunta, jonka jäsenet pukeutumisellaan ovat saavuttaneet parhaiten auton vuosimallin aikaisen tunnelman.

Asu-ajoneuvokilpailun voittanut autokunta

Aamun kolea ja sateinen sää aiheutti muutamia viime hetken peruutuksia, mutta sää muuttui lämpimäksi ja aurinkoiseksi iltapäivällä.

Kiitokset kaikille osallistuneille sekä talkoolaisille, ilman teitä tapahtumaa ei olisi voitu järjestää.

HAK ry:n hallitus 2001-08-30.

 

Osallistujat Hyvinkään Rautatiemuseolla

Asu-ajoneuvokilpailun autokunnat

Kulttuuriajojen 2001 tulokset

Viikon video